Lieksalainen Roomassa ja Luxemburgissa: Capitoliumin museot

Kello on vähän yli puolenyön ja kirjoitan tätä Frankfurt-Hahnin aseman lattialla. Pelkäsin ettei täältä saa virtaa, mutta onneksi on Ryanairin itsepalvelu check-in laitteita, joiden vieressä on vapaita pistorasioita. Tämän koneen akku ei nimittäin kestä kovin pitkään.

Aamulla luovutin bungalowini ja lähdin viimeistä kertaa Roomaan tutustuman – siis tällä reissulla. Heti Roomassa oli nälkä ja nautin siis vähän pitsaa. Nämä pitsapalaset ovat niin tukevia, että kahdella pärjää päivän. Sitten suunnistin Terminin asemalle etsimään laukkujen säilytystä. Sen verran tämä kassi painaa ja on muutenkin hankala, että en sitä kanna kuin pakolliset matkat. Se Terminin rautatieasema on muuten aika iso. Vasta tänään tulin sen huomaamaan. Kaksi metrolinjaa risteää alimpana, sitten on junien kerros ja ylhäällä parissa kerroksessa putiikkeja ja ravintoloita. Laitureille on niin pitkät matkat, että ihmisten avuksi on rakennettu kuljetushihnat kuten isoilla lentokentillä. Myös oma kappeli on hiljentymistä tarvitseville.

Asemalta suunnistin Santa Maria Maggioren kirkolle, jota jo lauantaina olin ulkoa kuvannutkin. En vain tiennyt silloin, mikä kirkko se oli. Sisältä se on täynnä marmoria ja mosaiikkia, patsaita ja alttareita. Kahtapuolta päälaivaa on pitkät jonot rippituoleja, joissa voi käydä ripittäytymässä melkein millä tahansa Euroopan kielellä. En tullut katsoneeksi, oliko suomi mukana. Lähellä alttaria on portaat alaspäin ja lattian alla hyvin pieni kappeli. Siinä on alttarin paikalla iso kullasta, hopeasta ja kristallista tehty arkku. Arkussa on kuulemma sirpaleita pyhästä seimestä, jonka Pyhä Helena, Konstantinuksen äiti oli tuonut Pyhästä Maasta. Uskokoon ken tahtoo. Yhdessä sivukappelissa oli meneillään messu, mutta sitä ei saanut kuvata. Tottelin, olisihan siinä kyse jo toisten ihmisten rauhan häirinnästä.

Kirkolta tallustelin Capitoliumin kukkulalle – taas. Se talo, jonka parvekkeelta Mussolini olisi pitänyt puheitaan ja jonka siksi kuvasin, olikin ihan väärä paikka. Oikea talo on Palazzo Venezia, jonka siis nyt kuvasin. Vastaan tuli myös kaksi oikeaa poliisia eli carabinieriä, jotka myös kuvasin. Nämä aiemmin kuvaamani kuuluivat kaupungin poliisiin, joka toimii enemmänkin turistioppaan hommissa. Täälläkin oli taas yksi gladiaattori, jolle en enää malttanut olla opastamatta tietä Colosseumille. Ei hän siitä oikein pitänyt, vaan sanoi kyllä tietävänsä tien.

Seuraavaksi kiipesin Campodiglio palatseihin, joissa ovat Capitoliumin museot. Nyt ei ovilla ollut jonoja, vaikka sisään ilmaiseksi pääsikin. Ja olipahan siellä niin paljon nähtävää, että olisin kyllä vähän maksanutkin. Valtaisa määrä antiikin Rooman veistoksia, etruskien maljakoita ja kuuluisien maalareiden tauluja. Etruskit ovat Italian alkuperäiskansa, joka katosi roomalaisten saavuttua. Etruskien tekemä on myös Rooman tunnus: naarassusi joka imettää kaksosia Romulusta ja Remusta. Tarun mukaan nämä veljekset aikoinaan rakensivat Rooman. Tämä pronssipatsas museossa on alkuperäiskappaleena. Löytyi myös aito kullattu Marcus Aureliuksen ratsastajapatsas, jonka Michelangelo aikoinaan sijoitti Campidoglion aukion keskelle. Aukiolla on nyt patsaan kopio.

Sisäpihalla oli vielä valtava pää, käsi ja jalat keisari Konstantinuksen marmoripatsaasta. Maalauksista löysin Velsquezin, Van Dyckin, Rubensin ja Carvaggion töitä. Kylläpä tuli taidetta lieksalaisen silmille ylenpalttisesti!

Museon pihalta löysin vielä kuvattavaksi yhden naispoliisin autoineen. Tällä oli päällä hame, mikä kyllä olisi suositeltavaa suomalaisillekin naispoliiseille varsinkin kuumina kesäpäivinä.

Päivää oli vielä jäljellä, joten kävelin Tiberin rantaan ja siitä yhtä siltaa pitkin Trastevereen. Nimittäin siellä Garibaldin muistomerkin luona se Trastevere sittenkin on, vaikka välillä jo sijoitin sitä Pohjois-Roomaan. Pieniä kujia ja trattorioita sieltä löytyi, mutta ei mitään ihmeellistä. Vedin taas pitsaa ja nyt niin ahneesti että rasvat valui rintamukselle. Sain siiis hyvän syyn ostaa Rooma-paidan. Oikeastaan noita paitoja voisi ruveta keräämään, onhan niille ihan järkevää käyttöäkin.

Ratikalla palasin Tiberin yli ja kuvasin yhden saaren. Sitten taas samoja jälkiä Capitoliumille. Matkalla pysähdyin kuvaamaan skoottereita. Tämä vespakulttuuri on nimittäin ihan oma ilmiönsä. Kaikenlaiset ihmiset pujottelevat näillä skoottereilla autojen lomassa ja tienvarret ovat niitä täynnä. Kun ajattelee Rooman ruuhkia ja kapeita katuja, skootteri on kyllä pätevä peli. Jotenkin vain huvittavalta se ajelu suomalaisesta näyttää. Mutta niin näyttää varmaan roomalaisesta suomalainen sauvakävelykin.

Takaisin Terminille oli palattava. Hain kassini ja hyppäsin vielä viimeisen kerran metroon. Se vei nyt Anganginan asemalle, josta pääsee bussilla lentokentälle. Ja koneessa tein lopullisen päätökseni huomisen suhteen: kyllä minä sinne Luxemburgiin menen. En kuitenkaan Larochetteen vaan Beaufort nimiseen kylään. Se on keskellä Pikku-Sveitsiksi kutsuttua luonnonkaunista aluetta ja siellä oli vapaita punkkia kohtuhintaan. Nyt syön säästämäni sämpylän, etsin rauhallisen loukon ja nukun pari tuntia. Ensimmäinen bussi täältä Luxemburgiin lähtee jo 4.20.