Lieksalainen Roomassa ja Luxemburgissa: Il Vittoriano ja Fontana di Trevi

Kello on puoli seitsemän, sormia paleltaa ja ulkona yön on satanut. Kun respa aukeaa, pitää käydä tänne vuokraamassa jokin lämmitin. Muuten ei kyllä v-tuta yhtään, mukavaa täällä on!

Mutta eilisestä vielä. Siis kun en päässyt Capitoliumin museoihin, laskeuduin portaat ja nousin toiset. Nimittäin tutkimaan Il Vittorianolle, Vittorio Emmanuelen muistomerkille. Se on ihan mahdottoman iso rakennus, joka on rakennettu vähän yli sata vuotta sitten juhlistamaan Italian yhdistymistä (se Vittorio oli Italian ensimmäinen kuningas). Italialaiset kutsuvat sitä rumuutensa vuoksi tekohampaiksi tai hääkakuksi.

Ensimmäiseksi kiinnitti huomiota sääntötaulu rakennuksen portilla. Siinä sanotaan suomeksi näin:
TUNTEMATTOMAN SOTILAAN HAUTA
Niiden erityisten eettisten arvojen vuoksi, joita muistomerkki ja tuntemattoman sotilaan hauta edustavat italialaisille, on suositeltavaa käyttäytyä paikan pyhyyden mukaan.
On ehdottomasti kiellettyä: heittää roskia tai liata muistomerkkiä, syödä tai juoda, istua tai maata portailla, kiivetä jalustalle tai kaiteille, aiheuttaa meteliä, käyttäytyä huonosti, viedä eläimiä, tupakoida.
Säännöt kyllä ymmärtää hyvin, mutta jotenkin niiden esitystapa vähän huvittaa.

Kun portaita oli noustu, tuli vastaan tuntemattoman sotilaan hauta. Ikuiset tulet paloivat, vartijat vartioivat ja vetelän näköiset turistinuoret kuvauttivat itseään paikan edessä.

Seuraavalla tasolla kuulin pitkästä aikaa suomea. Kaksi mummoa siinä puheli ja päätin kysyä, oliko edessä avautuva katu Corso. Siitäpä keskustelu alkoikin. Nämä ”mummot” olivat muistelemassa entisiä italianmatkojaan. 60-luvulla he olivat jättäneet työnsä ja lähteneet liftaamaan ympäri Eurooppaa. Italiassa he olivat asustelleet teltassa viisi kuukautta. Sain myös ohjeistusta, että kun kerrann pystyy ja pääsee liikkumaan, niin matkailla kannattaa. No kyllähän minä sen tiedän. Ja yhdeksi kiinnostavaksi paikaksi he suosittelivat Indonesiaa. He olivat muuten syntyisin Valkealasta ja toinen asui yksin vanhaaa isoa sukutilaansa.

Kun nousin vielä ylemmäksi, näin opasteen museoon. Sekin oli ilmainen ja jotenkin sotaisa paikka. Kaikki esineistö liittyi lähinnä Italian vapaustaisteluun 1800-luvun alussa. Moni sankari oli minulle nimeltä ihan outo, mutta Giuseppe Garibaldin tunnistin. Hänen jäämistöstään olikin näytteille pantu kaikki mahdollinen, miekkoja, satuloita ja kahdet housutkin. Ensimmäisestä maailmansodasta oli tykki ja jotain viirejä ja kunniamerkkejä. Toisesta maailmansodasta ei missään mainittu sanallakaan.

Il Vittoriolta laskeuduin Corsolle, joka on pitkä, suora kauppakatu. Ensiksi tuli vastaan jokin kirkko, joka oli omistettu Pyhälle Markukselle. Tiesin, että siitä vähän oikealla on jossain suihkulähde Fontana di Trevi. Pieneltä aukiolta se löytyikin. Marcello Mastroianni ja Anita Ekberg pulikoivat siinä Fellinin elokuvassa ”La Dolce Vita”. Kun lähteeseen heittää kolikon olkansa yli, kuulemma vielä palaa Roomaan. Ja muistaakseni kolmella kolikolla pääsee naimisiin. Lähteellä oli tungosta ja kun minulla ei nyt ole kiire takaisin Roomaan eikä vielä naimisiinkaan, annoin euron yhdelle vaalealle tytölle heitettäväksi että saisin kuvan. Mutta se viskasi rahan ennen kuin ehdin kameraani virittämään. Kun sade loppui, palasin lähteelle ja sain muutaman kunnollisen kuvan.

Pikku pizzeriassa söin ison kinkulla ja juustolla täytetyn keitinpiirakan ja kaupasta kävin illaksi suklaata ja makkaraa.Katsoin kelloa ja laskin että vielä ehdin nähdä espanjalaiset portaat. Siellä ovat kuulemma viihtyneet erilaiset taiteilijat ja kosmopoliitit. Nyt siellä viihtyvät turistit.

Lopuksi oli pakko palata Flaminiolle ja etsiä bussin lähtöpaikka. Onneksi löytyi. Tänään yritän päästä Pietarinkirkon kupoliin ja jos taas sataa, pitää katsella museoita. Se kupoli on muuten kahden stadionin tornin korkuinen ja ainakin ylimmät 380 askelmaa on pakko kiivetä jalan. Mutta kunto on nyt kova, jalkapohjissa vain tuntuu siltä että kohta tulee rakkoja.

P.S. Tiedoksi vielä sellainen seikka, että ostin eilen lennon lauantaiksi Frankfurtista Tampereelle. Nythän paluu olisi torstaina, mutta kun täältä ei vielä ole kiire minnekään, ajattelin katsella paluumatkalla kaksi päivää Luxemburgia. Sinne nimittäin pääsee bussilla Hahnin kentältä parissa tunnissa. Yksi majapaikkakin on katsottuna Larochettessa, jos huoneita on vielä vapaana. Lähinnä linnoja ja luontoa siellä katselisin. Tai pitäisiköhän sinne kaiken varalta avata pankkitili...