Lieksalainen Roomassa ja Luxemburgissa: Vatikaani

Aamu valkeni harmaana, mutta taivas selkiytyi pian. Selkiytyi myös se, että olinpa maannut täysissä vaatteissa turhaan kaksi ensimmäistä yötä. Onhan täällä nimittäin lämmitys. Katon rajassa on puhaltimen näköinen laite, jota luulin ilmastoinniksi. Kun sellaisen saa tilata kuuden euron lisähintaan. Mutta samalla se on myös lämmityslaite. Ja kaukosäädin oli koko ajan jääkaapin päällä. Ihmettelin jo, miten nämä paikalliset täällä tarkenee, kun suomalaistakin jo viluttaa. Yleensähän roomalaiset kulkee vielä toppatakissa, vaikka ulkona olisi kaksikymmentä astetta lämmintä. No, nyt on täällä sisällä kolmekymmentä.

Talon bussilla menin taas Roomaan ja suunnistin suoraan Vatikaaniin. Jono Pietarinkirkkoon oli taas varmaan kilometrin mittainen. Pikkuhiljaa se kuitenkin lyhentyi, joten liityin siihen jatkoksi. Vaikka ihmisiä on paljon, jono liikkuu kuitenkin ihmeen nopeasti, sillä perillä on monta metallinpaljastinta. Sellaisen läpi nimittäin pitää kaikkien mennä. Myös asu on aika tarkka: shortsit ei käy ja olkapäät pitää olla peitettynä. Onneksi farkut, t-paita ja lenkkarit sentään kelpaa.

Itse kirkkosali on valtavan iso. Aluksi huomaa vain päälaivan, mutta kummallakin puolella on kokonaisen yhden kirkon kokoisia sivulaivoja. Mitat ovat valtavat: ulkopituus 212 metriä, sisäpituus 187 metriä ja korkeus kupolin huippuun 132 metriä. Kupoliin mahtuisi kuulemma kaksi stadionin tornia päällekkäin.

Kun itse kirkko oli katsastettu, piti tietysti päästä kupoliin. Sinne on 521 porrasta, joista 200 ensimmäistä pääsee hissillä, kun maksaa seitsemän euroa. Jos kävelee nekin, pääsee viidellä. Aluksi ajattelin kokeilla suomalaista sisua, mutta sitten tuli mieleen että jalkoja voi tarvita vielä muuhunkin. Jo hissin ylätasanteella, vajaassa puolivälissä, näyttivät ihmiset kirkon sisällä muurahaisilta. Sitten alkoi nousu tosi kapeita portaita, jotka kiersivät koko ajan yhteen suuntaan. Seinät alkoivat kallistua kupolin muodon mukaan ja lopuksi oli vielä pitkä matka metallirappuja. Kaiteita ei juuri ollut ja jonossa piti mennä kuin viekiläiset.

Mutta huipulla ei kyllä kukaan varmaan katunut nousua. Rooma tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan joka ilmansuuntaan. Ei ihme jos entisaikojen ihmiset tämän nähtyään uskoivat tulleensa maailman keskipisteeseen. Aikani kuvailin maisemia ja kapusin taas alas. Kupolin keskitasanteella oli matkamuistomyymälä ja baari. Sieltä lähetin ensimmäiset ja ainoat kortit Suomeen: Fannyn pubiin ja Eskelisen Akulle. Muut lukekoot tätä blogia. Seinässä oli myös juomahana, josta tietysti piti maistaa. Hyvää oli.

Alhaalla vielä taivastelin jonkin aikaa kirkossa ja lähdin sitten kohti Trastevereä. Mutta lisää siitä huomenaamuna.