tiistai 21. huhtikuuta 2009

Päivä Tivolissa

Epävakaisesta aamusta huolimatta päivästä tuli lopulta ihan kaunis. Ei mitenkään lämmin, mutta suomalaiselle sopiva. Yleensäkin sää näyttää täällä vaihtelevan aika tiuhaan; sateenvarjo on hyvä pitää aina mukana.

Matkaopasta plarattuani päätin tänään mennä Tivoliin. Se ei kuitenkaan ole ihan samanlainen kuin Lieksan torilla. Tivoli on pikkukaupunki kukkulan rinteellä, tunnin junamatkan päässä Roomasta. Juna lähtee Tiburtinan metroasemalta ja maksaa vain 2,30 euroa. Ja samalla lipulla olisi päässyt takaisinkin, se on voimassa kuusi tuntia. Mutta enpä älynnyt.

Tivolissa on Villa d'Este niminen suihkulähdepuisto, joka on rakennettu 1500-luvulla. Puistossa on pengerryksien lomassa yhteensä viitisensataa suihkulähdettä. Suurimalla terassilla on yhdessä sata lähdettä. Ennen puistoon saapumista kuljetaan vanhan upean renessassipalatsin läpi. Seinät ja katot on maalattu täyteen. Myös tänne oli ilmainen sisäänpääsy kulttuurin viikon kunniaksi. Ja koulut ovat sen huomanneet, sillä kaikki paikat ovat täynnä luokkaretkeläisiä. Villa d'Estessäkin kävi minun vierailuaikaan varmasti yli kolmekymmentä luokallista.

Välillä tuli taivaalta muutama pisara, mutta olisi ilman sateenvarjoakin pärjännyt. Junamatkat Tivoliin ja takaisin veivät sen verran aikaa, että muuta ei tänään ehtinytkään. Kävin vielä Roomaan palattuani katsastamassa Villa Borghesen alueen porttia, mutta se on niin iso kompleksi, että hyvä jos ehdin huomennakaan tutustua. Myös Capitoliumin museot on vielä käymättä.

Niin, huomenaamuna on tämän huoneen luovutus ja viimeinen päivä Roomassa. Yritän löytää kassille säilytyslokeron Terminin asemalta, lentohan lähtee vasta 22.10. Frankfurtissa ollaan puolenyön aikaan ja edessä taas nukkuminen lentokentän lattialla. Se Luxemburgin reissu on vielä päättämättä. Toisaalta nyt olisi hyvä tilaisuus siellä käydä, mutta voi olla että Rooman jälkeen siitä ei osaa oikein nauttia. Sitä paitsi alkaa väsyttää ja mennä maku koko matkailusta. Taidan siis palata Suomeen torstaina iltapäivällä. Huomenna en enää ehdi uutta tarinaa kirjoittaa, mutta viimeisen päivän tapahtumat kirjaan Lieksassa perjantaina. En näitä blogeja kirjoita pelkästään toisten luettavaksi, vaan samalla saan matkamuistelmat talteen itsellenikin. Nyt vielä iltakahville leirintäalueen baariin ja sitten nukkumaan. Pakata ehtii aamulla.



Alastonmaalauksia palatsin seinillä.

Tuo irstats ukko kylpijöiden välissä on museon väeltä hieno oivallus.

Ensimmäinen näkymä puistoon ja ympäristöön.

Nuo pitkät puut ovat kai sypressejä.

Seinät ja katot oli maalattu täyteen.

Vähän haalistuneita jotkut maalaukset jo olivat.

Kattomaalaukset ovat upeita mutta tahtovat jäädä huomaamatta.

Suihkulähdekäytävä.

Jokin madonna-aiheinen lähde.

Tässä oli aika korkea suihku.

Tämmöinen lähde.

Sadan lähteen terassi 1.

Sadan lähteen terassi 2.

Maisemia.

Olisiko pakanallisia uhrisavuja vai roskien polttoa?

Jänniä lähteitä.

Monitissinen madonna.

Sadan lähteen terassi 3.

Käytävä palatsiin päin.

Ukko lehtimajassa.

Kolmen tytön asetelma sadan lähteen terassilla.

Syreenit ovat kauneimmillaan.

Sadan lähteen terassi 4.

Lieksalainen Tivolissa.

Keskikäytävän altaat sadan lähteen terassilta.

Komea asetelma terassilta.

Mikä lie alttari.

Pystysuuntainen asetelma.

Palatsi puistosta katsottuna.

Sadan lähteen terassi ja kukkia 1.

Sadan lähteen terassi ja kukkia 2.

Tämä asetelma kun tuli vastaan, jäi haavi auki.

Loistava idea: vuotava vene.

Suihkulähteiden käytävä.

Outo eliö.

Ukko sammalparta.

Maisemia pengerryksiltä.

Välillä näkyi aika kauas.

Puistoa lintuperspektiivistä.

Tivolin tori.

Tivolin juna.

1 kommentti: